Share |

Janhulan Blogi

Tärkeät telineet

Sunnuntai 20.9.2015 klo 12:27 - Kirsi ja Kimmo

Talon rappaus on paikoin rapissut. Remonttifirmat ovat poikkeuksessa ehdottaneet koko rappauksen purkua ja uudelleen tekemistä. Talon kolme seinustaa ovat kuitenkin ihan hyvässä kunnossa ulospäin. Sen vuoksi jätämme ne odottamaan toimenpiteitä. Meitä ei häiritse tieto siitä, että rappaus saattaa joissakin kodissa olla irti alustastaan (ns. "kopo"), kun pinta on muuten ehjä.

Paikkarappauksen tekeminen joudutaan tekemään useassa osassa. Tulimme siihen tulokseen, että rakennustelineen ostaminen tulee pitkällä tähtäimellä järkeväksi. Varsin pitkän etsinnän jälkeen löysimme lopulta edulliset Layher-merkkiset telineet käytettyinä. Hintaa alensi hieman se, että jouduimme purkamaan ne itse. Tässä kohtaa on pakko muistuttaa, että rakennustelineiden purkaminen vaatii huolellisuutta ja varovaisuutta! Tutustuimme ennen purkutöitä ohjeisiin ja Youtubesta löytyneisiin videoihin. 

Teline.jpg

Tässä kuvassa telineen pystytys on vielä kesken. Koska yläosassa ei ole kaidetta, siellä työskennellään turvavaljaissa. 

1 kommentti .

Lämmintä vettä

Tiistai 8.9.2015 klo 17:58 - Kirsi

Kun perheessä on viisi jäsentä ja lämminvesivaraaja vain 100 litraa, suihkussa käynnit joudutaan suunnittelemaan etukäteen. Samalla oppii, ettei vettä kannata juoksuttaa ylettömästi, jotta se toinenkin ehtii saamaan lämmintä vettä. Kolmannen on turha suunnitella suihkussa käyntiä useampaan tuntiin. 

Tänään olikin riemukas hetki, kun totesimme putkimiehen saaneen lämpimän veden kaukolämmön piiriin. 

Suihku.jpg

Kommentoi kirjoitusta.