Share |

Janhulan Blogi

Tukimuuri?!

Share |

Keskiviikko 28.5.2014 klo 19:41


Huoleni ei ollut turha. Raja-alueelle ei ole suunnitelmaa, se tulee joskus myöhemmin. Mutta rajalta noin 6,5 metrin päähän tehdään pelastustietä, joka tulee määrittämään koron myös parkkipaikalla. Kotimme on suojeltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana, mutta tämä arvo on vaarassa jos taloa kohden osoittaa puolen metrin korkeudella 27 auton rivistö.

Ensisäikähdys ja harmituskin täytyi kääntää aktiivisuudeksi. Niinpä suuntasin aamulla tekniseen palvelupisteeseen. Sain sieltä erinomaista palvelua. Myös naapuritontilla urakoiva yritys vastasi kysymyksiin, lähetti tietoja ja ehdotti palaveria. Myös Järvenpään kehitysjohtaja lupasi, että asiaa selvitetään. Ehkä tämä tästä alkaa selviämään.

Onneksi mitään peruttamatonta ei vielä ole tapahtunut. Niille, jotka joutuvat joskus vastaavaan tilanteeseen annan vinkiksi selvittää, mitä tonttien rajalle on kaavailtu. Asioista kannattaa sopia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Rakentamisvaiheessa tulee usein muutoksia, joten kannattaa seurata naapurin rakennustyömaan etenemistä. Usein lähtötilanteen suunnitelmissa tonttien rajat menevät kauniisti yhteen, mutta myöhemmin joudutaankin tekemään pengerryksiä. 

Positiivista tässä päivässä oli se, että Suomen Tehotiimi kävi puhdistamassa talon katon. Täytyy sanoa, että siinä on mukavaa ja reipasta porukkaa. Samalla saimme rakennustelineet, joilta käsin kunnostamme räystäät. Huomiseksi onkin ohjelma valmis!


Kommentit

29.5.2014 7:08  Osmo Kaasinen

Hyvä Kirsi! Jos annamme kaikesta periksi niin saattaa käydä, että huomaakin naapurin rakennuksen kulmakin olevan väärällä puolen mikäli rakentajalla on suhteita javaltaa!

29.5.2014 10:12  Kirsi

Kiitos tuesta, Osmo. Voisin tähän leikkimielisesti todeta, että kun talomme on suojeltu, meidän tehtävä on suojella sitä.

Tässä tapauksessa kyseessä ei ole ihan noin dramaattinen tai tahallinen tilanne.

Rakennusvalvonnan tehtävä on huolehtia siitä, että rakentaminen tapahtuu suunnitelmien ja lupien mukaisesti. Tässä ongelmana on suunnitelman puuttuminen sellaiselta alueelta, johon nyt tehtävät työt kuitenkin vaikuttavat. Ilman suunnitelmaakin oltaisiin pärjätty, jos talon kohdalla oleva korko oltaisiin muistettu ottaa huomioon.

Vanhojen talojen kohdalla on erityisen tärkeää huomioida korkomaailma, koska rakennettu ympäristö tulee usein joltakin kulmalta korkeammalle mm. kulkuväylien vuoksi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini